tänään on 29.01.2012
EtusivuTapahtumakalenteriYhteystiedotTule mukaanKirkolliset toimituksetTilatPerustietoja

Uskon herääminen

Kuluvan viikon aikana on kirkkovuodessa aika pohtia aihetta:" Jeesus herättää uskon". 

Simo-piispamme lähettämässä joululahja-kirjassa hiippakuntansa papeille, Pentti Laasonen pohtii kristityn kilvoitusta: "Luterilaisella kristillisyydellä, jonka kokonaisvaltaiseúudelle on tunnusomaista työn ja yleensä "maallisen"elämän nivoutuminen saumattomasti rukoukseen ja sisäiseen Jumalan rauhan tuntemiseen, on uskonnolliset ongelmansa....VApaus on sielun sisäisen rauhan ja levon lähde, mutta vapaus ontoisaalta vaikeimmin siedettäviä asioita.  Sääntöjen viidakossa tavoittaisi toisenlaisen vapauden; siksi ei luterilaista kristillisyyttä ei ole helppo opettaa.

Luterilaisesta kirkosta on helppo irtautua, ellei ole sisäistänyt hengellistä elämää kristityn vapaudesta tai jos on kokonaan viraantunut messusta, jumalanpalveluselämästä." , toteaa Laasonen kirjassaan "Yhteisellä tiellä s. 57.

Rukoilemme: "Herra, meidän luoksemme tulee ihmisiä idästä, lännestä, pohjoisesta ja etelästä. He tulevat muukalaisina, pakolaisina ja vainottuina. Meitä pelottaa, me vierastamme.

Auta meitä avautumaan, ymmärtämään ja rakastamaan.  Ota meidät yhdessä vastaan valtakuntasi juhla-aterialle.  Tätä rukoilemme Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä." (Kirkkorukous)

Timo Vuojus

Menovinkki

Yksi maamme aktiivisimmista kamarimusiikkiyhtyeistä, selloduo Anna-Maaria ja Olli Varonen konsertoi Laukaan kirkossa sunnuntaina 29.1. kello 16. Konsertissa kuullaan mm. Haydnin, Mozartin, Paganinin, Järnefeltin ja Sibeliuksen tuotantoa.

lisää menovinkkejä

Yhteisvastuukeräys 2012 torjuu ylivelkaantumista

5. helmikuuta käynnistyvän Yhteisvastuukeräyksen kotimaisena pääkohteena on Takuu-Säätiön tänä vuonna käynnistämä pienluottohanke, jonka tavoitteena on ehkäistä ylivelkaantumista.

Kansainvälisen diakonian kohteena on Uganda, jossa Yhteisvastuu niin ikään tukee pienrahoitustoimintaa.

Kysy Yhteisvastuukeräyksestä Laukaan seurakunnassa diakoniatyöntekijöiltä.

Laukaan seurakunta | Saravedentie 4 41340 Laukaa | 014-334 0700 | laukaan.seurakunta(at)evl.fi

Lapuan hiippakunta

Suomen evankelis-luterilainen kirkko

Laukaa