Avoimet työpaikat

Palkanlaskijan virka

Haettavana 21.2.2019 klo 14.00 mennessä. Pitkäaikainen palkanlaskijamme on jäämässä syksyllä eläkkeelle, ja hänen tilalleen haemme taloushallinnon moniosaajaa.

Kirkon Palvelukeskus (Kipa) hoitaa pääosin seurakuntien palkanlaskennan sekä kirjanpidon. Tehtävä on asiantuntijatehtävä. Viranhaltija perustaa Kipaan uudet palkan-/palkkionsaajat sekä tarkastaa ja valvoo palkkojen oikeellisuutta. Edellisten lisäksi hän tekee mm. niitä päivittäisiä kirjanpidon, ostolaskujen ja laskutuksen tehtäviä, mitä Kipa ei tee sekä hoitaa taloustoimiston päivittäistä ulkoista/sisäistä asiakaspalvelua.

Palkanlaskijan virkanimike ei enää vastaa tehtävän sisältöä, ja se tullaan muuttamaan toimistosihteeriksi uuden viranhaltijan aloittaessa virassa vakinaisesti. Tehtävän laaja-alaisuuden vuoksi virkaan valittavan tulee ottaa virka vastaan 1.5.2019, jolloin nykyinen viranhaltija ehtii opastaa virkaan valittavan taloustoimistossa esiintyviin tehtäviin.

Virkaan valittavalta edellytetään vähintään merkonomin tutkintoa sekä riittävää työkokemusta virkaan kuuluvissa tehtävissä. Virkaan valittavan tulee olla ev.-lut. kirkon jäsen. Koeaika 6 kk.

Virkaan valittavan tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus. Palkkaus vaativuusryhmän 403 mukainen, jossa peruspalkka on 2083,56 €/kk.

Hakemukset tulee toimittaa to 21.2.2019 klo 14.00 mennessä osoitteeseen: Laukaan seurakunnan, Taloustoimisto/palkanlaskija, Arwidssonintie 15-17, 41340 Laukaa TAI sähköpostitse: paivi.anttonen(at)evl.fi. Haastattelutilaisuus pidetään to 7.3.2019.

Lisätietoja antaa talousjohtaja Päivi Anttonen, puh. 050 407 9591 (ma-pe klo 9-14).

Vahtimestarin virka

Haettavana 21.2.2019 klo 14.00 mennessä. Virkaan sisältyy myös ruokatuotannon tehtäviä. Keittiötoimi, jossa työskentelee tällä hetkellä kahdeksan työntekijää, vastaa seurakunnan ruokapalvelu- ja puhtaanapidon tehtävistä viidessä eri toimipisteessä (Laukaan seurakuntatalo, Lievestuoreen kirkko, Vihtavuoren kappeli, Leppäveden seurakuntakoti, Papinniemen leirikeskus). Osa keittiötoimen työntekijöistä toimii myös suntiona kirkollisissa tilaisuuksissa.

Tarjoamme keittiötiimissämme vaihtelevaa, mielenkiintoista ja monipuolista asiakaspalvelutehtävää, joka koostuu 50 % puhtaanapidon tehtävistä ja 50 % keittiötyöskentelystä. Virkapaikka on Laukaan seurakuntatalo.

Työvuoroja tulee olemaan toisinaan myös muissa toimipisteissä, joten joustavuutta ja mahdollisuutta liikkua toimipisteiden välillä tarvitaan. Joustavuutta tarvitaan myös työaikojen suhteen, koska teemme työtä asiakkaiden ja tilaisuuksien ehdoilla myös iltaisin ja viikonloppuisin. Työ on itsenäistä, jossa korostuvat oma-aloitteisuus, tilanneherkkyys ja ongelmanratkaisutaidot.

Virkaan valittavalta edellytetään laitoshuoltajan tai ruokapalvelujen perustutkintoa tai riittävän pitkää työkokemusta vastaavista tehtävistä. Arvostamme suuresti työkokemuksella hankittua tietotaitoa sekä mahdollista aiempaa seurakuntatyön tuntemusta.

Virkaan valittavan tulee olla ev.-lut. kirkon jäsen. Virka tulee ottaa vastaan 1.4.2019. Koeaika 6 kk. Virkaan valittavan tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus. Palkkaus vaativuusryhmän 401 mukainen, jossa peruspalkka on 1892,17 €/kk.

Hakemukset tulee toimittaa 21.2.2019 klo 14.00 mennessä osoitteeseen: Laukaan seurakunta, Taloustoimisto/vahtimestari, Arwidssonintie 15-17, 41340 Laukaa TAI sähköpostitse elisa.pollari(at)evl.fi. Soitamme haastatteluun valituille pe 22.2. Haastattelutilaisuus pidetään pe 8.3.

Lisätietoja antaa pääemäntä Elisa Pollari, puh. 050 3906 660 (ma-pe klo 9-14).

Kesäkanttori ajalle 26.6.-4.8.2019

Laukaan seurakunta on toiminnallisesti vireä 15 000 jäsenen seurakunta Keski-Suomessa, Jyväskylän läheisyydessä. Seurakunnassa on lähes 50 työntekijää. Kanttorin virkoja on kolme. Kesäaikana tarvitsemme kuitenkin lisätyövoimaa.

Odotamme, että kesäkanttori osallistuu jumalanpalvelusten, kirkollisten toimitusten ja hartauksien pitoon. Lisäksi hän osallistuu yhdelle rippikoululeirille. Kokemus em. tehtävistä luetaan eduksi. Lisäksi hakijalta edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja verkostoitumistaitoja sekä yhteistyökykyä.

Palkkaus on kirkon yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen, ks. Sopimus nuorten ja oppisopimuskoulutukseen otettavien työntekijöiden palkkauksesta, §3 ja 1. mom.

Hakijan tulee olla evankelis-luterilaisen kirkon konfirmoitu jäsen. Ajokortti ja auto ovat välttämättömiä.

Hakemukset tulee toimittaa pe 15.3.2019 klo 14 mennessä osoitteeseen Arwidssonintie 15-17, 41340 Laukaa, tai harri.romar(at)evl.fi. Kuoreen maininta "kesäkanttorin haku". Lisätietoja antaa kirkkoherra Harri Romar, puh. 040 5166 332 (lomalla 9.-18.3) ja kanttori Hannu Tenkanen 040-178 3340, hannu.tenkanen(at)evl.fi

Kirkon opas kesälle

Laukaan kirkkoon haetaan opasta (mielellään lukiolaista) 5.-30.6. ja 3.7.-4.8. välisiksi ajoiksi. Työaika on keskiviikosta sunnuntaihin kello 10-16.

Odotamme oppaalta ulospäin suuntautuneisuutta ja reippautta. Kielitaidosta englanti ja ruotsi edellytyksenä ja plussaa, jos osaa jonkin verran saksaa.

Hakemukset 26.4. mennessä osoitteeseen paivi.anttonen(at)evl.fi

Hautausmaan kesätyöntekijät

Laukaan hautausmaalle otetaan kesäksi 2019 työntekijöitä. Kesätyöntekijöiksi otetaan koululaisia viiden viikon jaksolle ja kausityöntekijöitä viiden kuukauden jaksolle touko-syyskuulle.

Haku tapahtuu alla olevilla lomakkeilla ja lomake lähetetään sähköpostitse Jyrki Haliselle jyrki.halinen(at)evl.fi, jolta myös saa lisätietoja, puh. 040 5316 156.

Kausityöntekijät valitaan huhtikuun alussa ja kesätyöntekijät huhtikuun puolivälissä.

Kesätyöntekijän hakulomake

Kausityöntekijän hakulomake