Hautaan siunaaminen

Läheisen ihmisen kuolema koskettaa syvästi ja muuttaa elämää. Surun keskellä on omaisten hoidettava monia käytännön asioita. Hautajaisten järjestely vie voimia, mutta antaa surun keskellä myös muuta ajateltavaa.

Hautajaisten järjestäminen

Hautajaisiin liittyvät asiat hoidetaan kirkkoherranvirastossa ja taloustoimistossa. Kirkkoherranvirastossa varataan hautajaispäivä ja -aika sekä pappi ja kanttori. Taloustoimistossa sovitaan hautapaikka. Lievestuoreella Kelkkamäen hautausmaan hautapaikkavaraukset hoidetaan hautausmaanhoitajan kanssa.

Pappi ottaa yhteyttä omaisiin ennen hautajaisia. Papin kanssa keskustellaan vainajan elämänvaiheista ja sovitaan siunaustilaisuuden kulusta. Kaikista musiikkiin liittyvistä toiveista omaisten on hyvä olla yhteydessä kanttoriin.

Siunaustilaisuus

Siunaustilaisuus voidaan pitää joko kappelissa, kirkossa tai suoraan haudalla. Arkku tuodaan ennen siunaustilaisuuden alkua kappeliin. Kantajat, joita tarvitaan kuusi, tulevat kappelille jo noin puoli tuntia ennen siunaustilaisuuden alkua.

Jos vainaja tuhkataan, arkku siirretään siunauksen jälkeen ruumishuoneelle tai hautaustoimiston autoon krematorioon kuljetusta varten. Tuhkaus tehdään Jyväskylän krematoriossa.

Muistotilaisuus

Muistotilaisuus on omaisten järjestämä ja siinä on luontevaa olla ystävien ja sukulaisten muisteluja vainajasta, valokuvia, virsiä ja lauluja. Usein myös adressit luetaan muistotilaisuudessa. Laukaan seurakunnassa siunaavalle papille pyritään varaamaan mahdollisuus osallistua myös muistotilaisuuteen.

Jos muistotilaisuus järjestetään seurakunnan tiloissa, ne varataan kirkkoherranvirastosta.

Hautajaisten jälkeen

Seurakunta tahtoo tukea omaisia myös hautajaisten jälkeen. Papit ovat tavattavissa aina keskustelua varten.

Siunausta seuraavan sunnuntain jumalanpalveluksessa rukoillaan haudattujen ja heidän omaistensa puolesta. Haudatut mainitaan nimeltä yhteisessä esirukouksessa. Sunnuntain jumalanpalveluksessa luetut vainajien nimet julkaistaan seuraavan viikon Laukaa-Konnevesi -lehdessä.

Hautauksen jälkeen hautapaikalle laitetaan seurakunnan puolesta valkoinen puuristi, jossa on vainajan nimi. Pysyvän muistomerkin hankkimisessa ei tarvitse kiirehtiä. Hautakirjan mukana lähetetään tiedote, josta selviää, millaisia ohjeita muistomerkistä on annettu. Itse tehtävistä muistomerkeistä on laadittava muistomerkkisuunnitelma, jonka hyväksyy seurakuntapuutarhuri. Hyväksymisen jälkeen muistomerkki voidaan pystyttää.

Pyhäinpäivänä luetaan vuoden aikana haudattujen nimet. Laukaan hautausmaalle haudattujen nimet luetaan pyhäinpäivän iltana kirkossa järjestettävässä tilaisuudessa. Kelkkamäen hautausmaalla vastaava tilaisuus pidetään klo 10 Kelkkamäen kappelissa.

 

Laukaan siunauskappeli

 

 

Laukaan hautausmaa syksyllä 2007

 

Hautaan siunaamisen ajankohta sovitaan kirkkoherranviraston kanssa puh. 0400 821 132.

 

Hautaan siunaamisen kaava

Hautasijamaksut

Hautauspalvelumaksut