Lukutuoli

Lukutuoli-palstalla arvioidaan niin uutuus- kuin klassikkokirjoja. Arvioitavien kirjojen pääpaino on kristillisten kustantajien kirjoissa. Lukutuolikokemuksia julkaistaan kerran kuukaudessa. Jokaisen kuukauden alkupuolella lisäämme palstalle uuden arvion. Kirjat löydät Ellin kirjasta, kristillisestä kirjakaupasta, os. Kauppakatu 25, Jyväskylä.

Helmikuu 2019

Kirja: Yuval Noah Harari: 21 oppituntia maailman tilasta. Bazar Kustannus Oy 2018.

"Liberalismi on menettämässä uskottavuuttaan juuri samaan aikaan, kun informaatioteknologian ja bioteknologian kaksoisvallankumous on esittänyt meille suurimmat haasteet, jotka lajimme on koskaan kohdannut. Informaatioteknologian ja bioteknologian yhdistyminen saattaa pian työntää miljardit ihmiset pois työmarkkinoilta ja horjuttaa sekä vapautta että tasa-arvoa. Massadata-algoritmit saattavat luoda digitaalisia diktatuureja, joissa kaikki valta on keskittynyt eliitin käsiin ja suurin osa ihmisistä kärsii - ei suinkaan riistosta vaan jostain paljon pahemmasta: tarpeettomuudesta" (s. 12).

Tämä on yksi Yuval Hararin perusväittämistä. Tietokonealgoritmit ovat vapauden symboli, mutta samalla uhka. Kysymykset ovat hänen mielestään globaaleja. Harari on samalla laaja-alainen erityisesti historian asiantuntija, tulevaisuuden ennustaja, vastademokratian edustaja (eli yhteiskunnan monipuolinen arvostelija) ja individualistinen (jopa narsistinen) oman elämäntiensä kulkija. Hän pyrkii muinaisten eksistentalistien (esim. Rudolf Bulltman) tapaan karsimaan nykyihmisen mielestä mytologiat, sepitetyt tarinat.

Harari vyöryttää tarinoita ihmiskunnan historiasta vaahdoten samalla, että tarinat pitää jättää. Niistä luopumisen tilalle hän tarjoaa sekularismia. "Tärkein sekulaari sitoumus kohdistuu totuuteen, joka perustuu havainnointiin ja todisteisiin eikä pelkästään uskoon... sekulaarit ihmiset pitävät pyhänä totuutta, missä ikinä se itsensä ilmaiseekin…". Hararin mukaan ihmiset kuitenkin nostavat vallan totuuden edelle. "Käytämme paljon enemmän aikaa ja vaivaa siihen, että yritämme hallita maailmaa, kuin siihen, että yritämme ymmärtää sitä - ja silloinkin kun yritämme ymmärtää, teemme tavallisesti niin toivoen, että maailman ymmärtäminen tekisi siitä helpommin hallittavan."

Sekularismissa hylätään poliittisia, filosofisia tai uskonnollisia myyttejä. Näitä hän suomii sekä oman kansansa, juutalaisten että kaukaisempien kansanryhmien historiassa. Sepitteitä ihmiskunta on käyttänyt harhautuksen ja väkivallan välineenä. Usein tämä on verhottu uhrautumiseen. Monet valtiot perustelevat identiteettiään uhrautumiskertomuksilla, vaikkapa Puolassa. Mikään kertomus ei kuitenkaan voi todistaa, että kansa tai yksityinen ihminen voisi olla "maailman napa". Rahansa uhrannut rikas ei moiti 200 000 maksanutta autoaan, vaikka sekin on peltiä ja nappuloita ja lippu tai rituaalit voivat legitimoida kansanmurhia, jos rituaalit nostavat ihmisten identiteettiä moraalin kustannuksella.

Kirjan mielenkiintoisin osa on mielestäni sen alkupuoli. Jääkö ihmiselle mahdollisuuksia, jos tekoäly tekee pian parempia uraamme, terveyttämme tai jopa parisuhdettamme koskevia päätöksiä kuin me itse? Maailman pieni hyperrikkaiden joukko voi saada haltuunsa tärkeimmät terveyttä edistävät keksinnöt ja niiden algoritmit supertietokoneisiinsa. Näin pieni vähemmistö ihmisiä elää huomattavasti nykyennusteita kauemmin ja terveemmin. Miksi ihminen enää vaivautuisi miettimään asioita, jotka tekoäly ratkaisee vaivatta? Olemmeko silloin enää ihmisiä lainkaan, kysyy Harari? Vievätkö algoritmit ihmisten paikan? Tekoäly tai sen "sieluttama" robotti ei tunne mitään teurastaessaan ihmisiä, mutta se ei myöskään voi edistää sosiaalisuutta. Robotti ei ole ihminen ja siksi Hararin mukaan tarvitaan jopa (!) uskontoja. Facebookinkin piti alun perin auttaa ihmisiä heidän yksinäisyydessään ja keskustelu netin kautta onkin auttanut monessa asiassa, mutta yhtään lämmintä halausta se ei tuo lisää. Samanlaisia kysymyksiä liittyy luonnon saastumiseen, liikakansoitukseen, maahanmuuttoon jne. Tekoälyn teologiasta on muuten tämän vuoden ensimmäisessä Teologian aikakauskirjassa Aku Visalan erittäin mielenkiintoinen kirjoitus.

Harari tarjoaa totuuden tieksi oikeastaan vain meditaatiota, jota hän harrastaa itse pari tuntia päivässä. Kaiken yhteiskuntaopin, filosofian ja uskonnon eli kaikkien kertomusten sijaan tulisi kuunnella itseään tai tutustua itseensä. Parhaidenkin tiedemiesten virhe on se, että he lähinnä selostavat tutkimuksia ihmisten mietiskelyistä, mutta eivät itse mietiskele. Totuus on näin ihminen itse. Siinä Harari onkin oikeassa, että minussa itsessäni riittää ihmettelemistä, mutta voiko ihminen tätä kautta tarpeeksi tuntea itseänsä? Meditaation rinnalle itse liittäisin rukouksen ja sitä myötä uskonto ei tulisikaan kertomuksina, vaan tässä ja nyt itse elämään. Samalla Jumala ei olisikaan sepite, vaan konkretiaa. Se ei suinkaan merkitse sitä, että ihminen itsessään häviäisi, vaan monipuolistuisi. Meditaatiota voisi toki jatkaa.

Yhteenvetoa: Vaikka Harari pyrkii karsimaan kertomukset, hän samalla kuitenkin rakentaa uusia omien kertomustensa sepittäjänä. Yuval Noah Hararia voisi luonnehtia erityisälykkääksi, valveutuneeksi postmodernistiksi ja totuuden etsijäksi. En aivan ensilukemalta sanoisi häntä ateistiksi tai edes agnostikoksi. Hänen ajatustensa vastaanottoa kuvaa se, että kirjoja on käännetty noin 40 eri kielelle. Luennoitsijanakin hän on hyvin suosittu.

Hararin tulevaisuusajatuksiin tulee suhtautua vakavasti ja erilaiset uhkakuvatkin tulee käsitellä kansainvälisissä tai kansallisissa demokraattisissa yhteisöissä harkiten. Samalla hänen varoituksensa ihmisten sinisilmäisyydestä sisältää ainakin puoli totuutta. Hararin ajatuksiin viehättyneen lukijan on varottava kuitenkin alistumista uuden myytin vietäväksi.

Juha Niemistö

Lukutuoli