Elokuu 2019

Kirja: Eero Huovinen: Isä meidän. WSOY 2018.

Helsingin eläkkeellä oleva piispa pohtii kirjassaan Isä meidän -rukouksen sisältöä ja kertoo myös omakohtaisesti rukouksen merkityksestä. Tässä lyhyessä kuvauksessa saat kirjasta pienen näytteen, joka innostakoon sinua lukemaan kirjaa. Se sopii myös kirjahyllyyn niin, että siihen voi myöhemminkin palata ja saada aineksia hengelliseen pohdintaan.

Isä meidän on Jeesuksen opettama rukous, jonka sisältö voi puhutella kaikkia ihmisiä katsomukseen katsomatta. Rukouksessa on monta pyyntökohtaa ja niiden ajankohtaisuus koskettaa. Se myös kertoo, mikä elämässä on tärkeintä ja mitä me viime kädessä tarvitsemme.

Isä meidän lienee maailman yleisin rukous. Varovaisenkin arvion mukaan se luetaan joka päivä 100 miljoonaa kertaa, yksin tai yhdessä, vuoden aikana 36 miljardia kertaa. Isä meidän on avain siihen, mikä elämässä on tärkeää. Nimen pyhittäminen on persoonan kunnioittamista. Oikeaa ja hyvää valtakuntaa kaikki odottavat. Sinun tahtosi vai minun tahtoni - siinä vasta kamppailu. Jokapäiväinen leipä sisältää sen, mikä on kohtuullisen elämän kannalta välttämätöntä. Uskallanko pyytää anteeksi ja jaksanko antaa anteeksi? Miten selviän kiusauksista? Kuka päästää pahasta?

Eero Huovinen avaa oivaltavia näkökulmia tuttuun Isä meidän -rukoukseen. Hänen omaperäinen tyylinsä on mukaansatempaavaa. Lämpimät ja hauskat sutkautukset lisäävät mielenkiintoa. Syvällinen pohdinta rukouksen - ja rukoilemisen - merkityksiä avaa monenlaisia näköaloja nykyihmiselle. Kaiken ytimessä on luottamus hyvään Jumalaan, joka on Isä meidän.

Kirjassa on paljon viittauksia (jokaisen luvun alussa) Vähän katekismuksen selitykseen. Sen liittäminen kirjan teksteihin oli yllättävää, mutta selvästi harkittua. Martti Luther on hyvin jykeväsanainen taustatuki kirjassa. Hänen selityksensä ovat hyvin vähätulkintaisia. Kirjassa tuetaan omaa tekstitulkintaa Martti Lutherin tekemille selityksillä. Tekstit eivät päästä lukijaa helpolla ja elämän selittäminen ei ole yksinkertaista. Kirjan avulla voi nähdä rukouksen eri puolia. Rukouksen muoto voi säilyä samana, mutta lausujan mielentila voi olla mitä vain. Eero Huovisen kirjoittamistyyli on kuitenkin lempeää kehotusta, jossa Jumalalle annetaan mahdollisuus puhua.

Jaakko Sääskilahti

Lukutuoli