Helmikuu 2017

Kirja: Leevi Launonen: Nina Åström toisin silmin (Aikamedia 2016).

Kokkolalainen lauluntekijä ja evankelista Nina Åström ponnahti yleisön tietoisuuteen vuonna 2000 osallistuttuaan Euroviisuihin Suomen edustajana. Sitä ennen hän oli kuitenkin tullut tutuksi hengellisissä piireissä ja viime vuosina saavuttanut kuuluisuutta Hilja Aaltosen runojen tulkitsijana.

Nina Åström syntyi Rude ja Sirpa Lindkvistin kaksikielisen perheen keskimmäiseksi lapseksi vuonna 1962. Koulussa musiikista innostunut Nina halusi oppia soittamaan pianoa. Omien sanojensa mukaan hän ei kuitenkaan koskaan oikein oppinut lukemaan nuotteja ja teoriatunnitkin tuntuivat puisevilta. Innostus soitto-opintoihin lopahti, mutta harrastus jatkui muutaman vuoden kuluttua, kun Nina oppi itse soinnuttamaan lauluja. Tämä taito onkin hioutunut loistavaksi, sillä nykyisin hän säestää keikoilla itseään kosketinsoittimilla. Kukapa kuulijoista siis voisi uskoa, että nuottien luku on hänelle edelleen vaikeaa?

Englanninkielen opettajan pätevyyden Nina hankki Turun yliopistosta ja avioitui opiskeluaikanaan Benny Åströmin kanssa kesällä 1982. Viisi vuotta myöhemmin perheeseen syntyivät kaksoistyttäret Natalie ja Wilma. Opettajantyötä Nina teki vain lyhyitä jaksoja, sillä evankeliumin levittämisen kutsu alkoi voimistua sisimmässä.

Lasten syntymä herkisti Ninan maailman lasten hädälle. Kamppailu äitiyden ja keikkailun välillä oli raastavaa, mutta puolisonsa kannustuksesta Nina alkoi esiintyä yhä enemmän hengellisissä tilaisuuksissa ja myös ruotsinkielisellä tv-kanavalla. Ensimmäisen äänitteensä hän julkaisi englanninkielisenä 1992. Sen jälkeen levyjä on äänitetty mm. Hollannissa sekä USA:ssa.

2000-luvun alussa Ninan elämässä kääntyi uusi sivu, kun hän lupautui vankilatyöntekijä Reijo "Klinu" Loikkasen ja evankelista Ilkka Puhakan työtoveriksi kiertämään Venäjän vankiloita. Toistakymmentä vuotta Niina ehti evankelioida niin Muurmanskin, Pietarin kuin Siperian pahamaineisissa ja surkeissa vankiloissa nähden myös työnsä kantavan hedelmää ennen kuin ovet itänaapuriin sulkeutuivat.

Tämän vuosikymmenen alussa säveltäjä Hannu Huhtala otti Ninaan yhteyttä. Hän oli tehnyt melodiat evankelista Hilja Aaltosen runoihin ja ehdotti Ninalle äänitteen tekemistä. Vain englanninkielisiä levyjä tehnyt Niina empi, mutta tavattuaan henkilökohtaisesti yli satavuotiaan evankelista Aaltosen hän suostui tehtävään. Vaikka kahden eri sukupolven evankelistat olivat taustoiltaankin hyvin erilaiset, heitä yhdisti rakkaus Jeesukseen ja palo viedä ilosanomaa eteenpäin. Hilja Aaltosen runoihin sävellettyjä lauluja on nyt koottu kahden levyn verran, joista ensimmäinen on ylittänyt kultalevyn rajan. Molemmat äänitteet löytyvät myös omasta levyhyllystäni.

Nina Åström toisin silmin on mielenkiintoinen teos kuvaliitteineen. Tekstistä välittyy kuva lahjakkaasta, mutta nöyrästä, Isän tahtoa kyselevästä musiikintekijästä. Itseäni kosketti erityisesti kuvaukset Venäjän vankilakeikoista, järjestelyjen vaikeuksista, mutta toisaalta myös evankeliumin perillemenosta. Jokaisella on oikeus kuulla sanoma Jeesuksesta Kristuksesta!

Kirjan kirjoittaja Leevi Launonen on aiemmin kirjoittanut myös muita elämänkertoja sekä kasvatustieteellisiä julkaisuja ja toimii nykyään Ristin Voitto -lehden päätoimittajana.

Pirkko Hirvi

Lukutuoli