Huhtikuu 2017

Kirja: Jonathan Aitken: John Newton, Armottomuudesta ihmeelliseen armoon. Suomen Lähetysseura 2016.

Kirjan kirjoittaja Jonathan Aitken (s. 1942) toimi journalistina, Englannin parlamentin kansanedustajana ja hallituksen ministerinä. Vuonna 1999 hän sai puolentoista vuoden vankilatuomion väärästä valasta ja joutui vararikkoon. Tuomiota suorittaessaan hän sai hengellisen herätyksen, ja aloitti teologian opinnot.

Kirjoittajan omassa elämänpolussa on paljon samaa kuin henkilössä, josta hän kirjoittaa. John Newton (1725-1807) eli lapsuutensa kodissa, jossa äiti omistautui hänen ohjaamiseensa niin tiedollisesti kuin hengellisestikin. Isä oli merillä pitkiä aikoja. Äiti sairastui keuhkotautiin ja kuoli 27-vuotiaana, kaksi viikkoa ennen kuin John täytti seitsemän vuotta. Kun isä palasi meriltä, hän meni nopeasti uudelleen naimisiin. John lähetettiin ankaran kurin sisäoppilaitokseen 8-vuotiaana. Isän päätöksestä koulunkäynti ei nykymittapuun mukaan niin kovin kauan kestänyt: koulu päättyi parin vuoden kuluttua.

Pojan oli aika lähteä merille. Tästä alkaa uskomaton elämäntarina, joka on lisäksi kirjoitettu erittäin mielenkiintoisesti. En halua viedä tämän arvioinnin lukijalta löytämisen, "huhhailemisen", pään pudistusten ja "voi että" -huudahdusten hetkiä kuvaamalla kirjan sisältöä liian tarkasti.

Elämä tuohon aikaan oli kovaa, ja merillä se oli vielä erityisen kovaa. John käyttäytyi usein työnantajiaan kohtaan epäkunnioittavasti, olipa esimies sitten julma tai esimerkillinen. Äidin hengelliset opetukset haihtuivat mielestä. Tottelemattomuus ja kapinointi kuljettivat Johnia niin, että hän lopulta joutui Afrikkaan, kahlehdituksi ja kaikkein ankarimmin kohdelluksi orjaksi. On ihmeiden ihme, että hän säilyi hengissä.

Vapauduttuaan hän ei silti muuttanut käytöstään ennen kuin varmalta näyttävä laivan uppoaminen sai hänet omaksi yllätyksekseenkin sanomaan ääneen: "Jos tämä ei auta, Herra armahtakoon meitä." Tuosta hetkestä rukous tuli mukaan aikuisen Newtonin elämään, tosin vaihtelevasti kuin meren aallot.

Newton oli ensin töissä ja myöhemmin kapteenina orjalaivoilla. Vakavan sairastumisen jälkeen 29-vuotiaana hän joutui lääkärin määräyksestä luopumaan purjehtimisesta. Työttömyys kesti 10 kuukautta ennen tullivirkailijan tehtäviä. Hengellinen elämä ja Raamatun tutkiminen, saarnat ja hengelliset tilaisuudet vetivät häntä yhä enemmän puoleensa. Tämä vetovoima oli niin voimakas, että Newton tunsi kutsua papinvirkaan. On helppo arvata, että tie papiksi ei ollut yksinkertainen, mutta vihdoin erilaisten käänteiden jälkeen 1764 Newton vihittiin Englannin kirkon palvelukseen. Hän aloitti papin työnsä Olneyssa, jossa hän tutustui runoilija William Cowperiin.

He kirjoittivat yhdessä virsikokoelman Olney Hymns, jonka kuuluisin virsi on Newtonin Amazing Grace (Oi ihmeellistä armoa). Tämä virsi on maailman lauletuin ja äänitetyin virsi. Tuohon aikaan virsien kirjoittaminen oli runoutta, ja virsiä laulettiin monilla mahdollisilla sävelkuluilla. Nykyään virteen yhdistetään erottamattomasti New Britain -sävel, jonka alkuperä on tuntematon. Vuonna 1835 julkaistiin ensimmäisen kerran sellainen nuotillinen laulukirja (The Southern Harmony), jossa Newtonin sanat ja meille nyt niin tuttu melodia liitettiin toisiinsa.

Aitken on kirjoittanut Newtonista kirjan, joka jo ensi lehdiltä vie mennessään. Loppuosassa kirjaa hän sortuu torjumaan lähes kaiken Newtonin kohdistuneen kritiikin, mutta se on niin inhimillistä: kukapa haluaisi nähdä idolinsa virheitä.

Amazing Grace -virren alkuperäissanat ovat aina koskettaneet minua. Kun nyt olen saanut lukea virsirunoilijan elämäntarinan, näen selvästi, mistä se johtuu: virren kirjoittaja on elänyt hyvin syvästi kaiken mistä kirjoittaa. Sen lisäksi hän on osannut valita sanat, jotka ovat yhtä totta tänään kuin yli kolmesataa vuotta sitten. Jos tänä keväänä sinulla on aikaa vain yhdelle kirjalle, ota tämä!

Anne Rantakaulio

Lukutuoli