Joulukuu 2016

Kirja: Virsikirjan lisävihko (Lasten Keskus ja Kirjapaja Oy 2016)

"Virsikirjan lisävihko" on minulle runokirja. Kirjojen lukeminen alkaa tutustumisena sisällön rakenteeseen, tämä tapa on osa ammattitaustaani eli kirjan rakenneosilla on merkitys. Luen aihesisällön pääkohdat ja silmäilen pääkohtiin jäsennettyjen runojen otsikot.

Virsikirjan lisävihkossa minua ilahdutti aloitusosa I, Me kiitämme ja ylistämme. Tässä osassa löytyy Laukaan kirkkokuoron nimikkokappale "Soi virteni kiitosta Herran", myös tutuksi tullutta ylistysmusiikkia "Onko suurempaa ihmettä" ja "Yksi nimi ylitse muiden".

Lisävihkon rakenne jatkuu osalla II Me rukoilemme, III Jumala on turvamme, IV Odotuksesta täyttymykseen, V Osallisuus, yhteys ja vastuu sekä VI Nyt ja aina. Osien otsikot ja aihepiirien hakemistot lisävihkossa helpottavat, jos etsii runoa juhlahetkien muistokorttiin tai musiikkisisältöön. Erilaisiin elämäntilanteisiin virsiteksteistä löytyy uusia riimejä. Jumala on turvamme -osiossa on henkilökohtaisesti merkittäviä virsirunoja: 927 Erämaassa jyvä hiekan, 928 Nyt pelko pois, 929 Kuka oon Sinun suunnitelmassas, 930 Sinun edessäsi painamme päämme, 931 Joskus sisimpäämme kasvaa ilon kukkamaa ja 932 Oi ihmeellistä armoa.

Virsitekstien suomentajista ja kirjoittajista minulle merkittävimpiä virsirunoilijoita ovat Anna-Mari Kaskinen, Anna-Maija Raittila, Pekka Simojoki, Niilo Rauhala ja Pekka Kivekäs. Virsikirjan lisävihkon Nyt ja aina -osassa löytyy virsi 972, jonka "Hiljaisessa siimeksessä" -runotekstin on suomentanut Anna-Maija Raittila vuonna 1999 runosta "Nu i tysta skuggan fången". Tekstin tähtien kudelmat ovat osa omaa elämänkaartani; mieheni opetti jo 45 vuotta sitten tähtikuvioita iltakävelyllä. Nykyisin iltakävelyt kotikylällä, jossa ei ole katuvaloja, valaisee Jeesus.

Tänäänkin uskon silmin katsahdamme taakse tähtihopean ja ylistyksen sävelet kantautuvat korkeammalle kuin kuu. Kiitämme Jeesusta, yön ja päivän aarretta. Tekstisisältö on niin koskettava ja elämänmakuinen, että haluan tallentaa joka rivin lopuksi tähän lukunurkkaan. Lisävihkon virren 972 on säveltänyt Timo Alikotila vuonna 2014. Tämä runo on muodostunutkin kuin äänikirjaksi sisimpääni. Kesken arjen toimien tuo sävelmä alkaa soida päässäni ja alan hyräillä runoa uudelleen ja uudelleen. Uskon ja toivon, että tämä virsi tulee mukaan seuraavaan uudistettavaan virsikirjaan pysyvästi.

Ulla-Maija Kovanen

Virsi 972:

Hiljaisessa siimeksessä, kudelmassa tähtien, sydämeni hyräillessä kaipaan luokse Jeesuksen.
Kudon yössä kultaisilla mietiskelyn kirjaimilla, miten Poika Jumalan suostui verkkoon kuoleman.

Vaiti kaikki ympärillä, lauluni vain kantautuu ylistyksen sävelillä korkeammalle kuin kuu.
Katseeni ei sinne yllä, minne toivo nousee kyllä. Uskon silmin katsahdan taakse tähtihopean.

Avaruuksiin sinertyviin hämmästellen loista, kuu, vesiin aavoihin ja syviin, joista vyösi kuvastuu,
säihky, loista korkealle, läiky yhä laajemmalle lailla veden renkaiden ylistystä Jeesuksen.

Etsin muiden nukkuessa yössä aurinkoani. Usko kasvaa rukoillessa: tahdon löytää rakkaani.
Kohtaamista kaihtaisinko, unihuppuun vaihtaisinko? En, vaan lepään valveilla, odottelen aamua.

Kohta kastehelmillänsä Luojaa ylistää jo maa, tuuli hengähdyksillänsä ruohonkorret mukanaan saa.
Ruumista jo nukuttaisi, sielu vaan ei lopettaisi kiittämästä Jeesusta, yön ja päivän aarretta.

Sinun olen valvoessa, sinun nukkuessani. Ystävääni katsellessa rauhan saan ja riemuni.
Sinä, valo pimeässä! Iltarukous on tässä: mikään ei voi minua suistaa eroon sinusta.

Virsikirjan lisävihko