Kesäkuu 2017

Kirja: Nabeel Qureshi: Etsin Allahia, löysin Jeesuksen. Perussanoma 2015.

"Rakkaat ystävät, kiitos, kun luitte tarinani. Rukoilen, että Herra auttaa teitä sen kautta tuntemaan islamia paremmin ja rakastamaan Jeesusta ja hänen totuutta enemmän..." "Jeesuksen seuraaminen on kaiken kärsimisen arvoista. Niin ihmeellinen hän on. Rukoilen, että saan joskus tavata sinut, rakas ystäväni, että voisimme iloita ja ylistää yhdessä Jumalaa kiittäen saamistamme ilonaiheista ja kärsimyksistämme. Hänessä, Nabeel Qureshi". Näin alkaa ja päättyy entisen muslimin eräänlaisen kääntymiskirjan epilogi (jälkinäytös).

Epilogin kuvaama "lopputulos", johon kirjoittaja Qureshi perinpohjaisen etsimisen, huolellisen analysoinnin, ankaran sisäisen kamppailun kautta päätyy on rohkea ja avoin tunnustus: pitkä etsimisen ja löytämisen/löydetyksi tulemisen matka "muovasi, muokkasi ja teki minusta Jeesuksen opetuslapsen... en vaihtaisi sitä aikaa pois mistään hinnasta!" Islamin usko on Qureshin mielestä sen sijaan vailla kristinuskoon verrattavaa kestävää perustaa.

Kirjoittaja tunnustaa, että hänelle lapsuudesta asti opetettu islam on enemmän tai vähemmän väritettyä, hienostelevaa ja täynnä oppineimpien Koraanin tulkitsijoiden puolitotuuksia. Kristinusko sen sijaan kestää kriittisen tarkastelun. Jumalan lupauksia ja uskon totuudellisuutta voi itse kukin tutkia ja testata Raamattua lukemalla.

Kirjan alkuluvuissa Qureshi kuvaa kattavasti islamilaista kulttuuria. Auktoriteettien, mm. vanhempien rooli uskonnollisessa kasvatuksessa yllättää mielestäni myönteisesti: vanhempien kasvatuksessa ja opetuksista välittyvä islamilainen usko ja perinne näyttäytyy vilpittömänä ja turvallisena ja siten uskomisen arvoisena. Arjen uskonnollisuuden (esim. Koraanin lauseiden resitointi, rukoushetket ja perheenjäsenten väliset opetuskeskustelut) luonteva kuvaus karistaa monet virheelliset ennakkoluulot ns. normaalin muslimin elämästä ja auttaa ymmärtämään, miksi muslimi uskoo niin kuin uskoo. Uskottavuutta lisää myös se, että kirjoittaja Qureshi on (tai oikeammin oli) itse muslimi ja tarkastelee näin ilmiöitä, ei ulkopuolisen ennakkoluuloisesti, vaan ikään kuin sisäpuolelta "leiriä".

Teos koostuu 53 lyhyestä luvusta (+ johdanto, prologi, epilogi), jotka etenevät kronologisesti. Kieli on helppolukuista ja mukaansa tempaavaa. Luettavuutta tosin hankaloittaa ja haastaa islamilainen termistö, jota kirjoittaja viljelee etenkin teoksen alkupuoliskolla runsaasti. Kirjan lopussa on onneksi selkeä islamin sanasto, jossa kyseiset termit on avattu niitä tuntemattomalle ymmärrettäväksi.

Juonta, joka paljastuu pääpiirteissään jo kirjan nimessä, tärkeämpänä pidin teoksen substanssia, sisältöä. Se avasi joitakin aivan uusia teologisia tulokulmia islamiin. Nabeel Qureshi ja hänen perheensä kuuluvat yhteen pieneen islamilaiseen lahkoon, joita tässä uskonnollisessa kulttuurissa on shiia- ja sunna -päähaarojen ohella useita. Uskonnolliset prioriteetit ja pääargumentit ovat kuitenkin näille kaikille suuntauksille lähes yhteneviä.

Nabeelin lahkossa islamin oppi on keskeinen. Sen perusteita ja fraaseja päntätään ja opetellaankin jo lapsesta asti, kuten edellä ilmeni. Tällaisia ulkoläksyaiheita ovat mm. Muhammed profeettana, Koraanin muuttumattomuus ja pyhyys, Hadithit (Muhammedin muistiinmerkityt puheet ja teot) jne. Näiden teemojen vastakkaisessa vaakakupissa Qureshi puntaroi yhtä perusteellisesti kristinuskon päädogmeja sovitusta, lunastusta, ristiinnaulitsemista, ylösnousemusta, kolminaisuutta, Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä selä Raamattua ylimpänä kirjoitettuna uskon auktoriteettina. Teemat käydään läpi Nabeelin, hänen parhaimman kristityn ystävänsä Davidin ja muiden filosofiasta ja uskonnosta kiinnostuneiden opiskelijoiden välisissä keskusteluissa.

Kirjoittaja Qureshi ei päästä itseään, ystäviään eikä lukijaa helpolla: hänelle ei kelpaa mikään väite, oppi tai opetus valmiiksi pureskeltuna eikä annettuna. Tästä kriittisestä ja vilpittömästä totuuden etsinnästä pidin ja siihen haluan itseäni ja muita lukijoitakin kirjan äärellä kannustaa. Qureshin tie uskon totuuden etsinnässä kapenee kirjan edetessä kuin suppilo: islamin uskon perusteet murenevat yksi toisensa jälkeen ja kuitenkin kirjoittaja pitää sen yhä pienemmistä rippeistä kiinni niin pitkälle kuin vain voi - useimmiten ei enää järki- vaan tunnesyistä.

Lopulta Qureshi on uskonsa kanssa aivan kuilun reunalla: jos hän hylkäisi uskonsa eli islamin, hän pettäisi vanhempansa luottamuksen, asettaisi heidät häpeään ja tulisi samalla itse heidän hylkäämäksi. Tällaista tilannetta vanhempiaan kunnioittava Qureshi yrittää välttää viimeiseen asti, mutta sisintään ja totuutta hän ei kuitenkaan suostu kieltämään. Qureshista tulee kristitty ja hänen sisäinen kamppailunsa päättyy rauhaan Kristuksessa. Kutsumuksensa löydettyään lääkärin pätevyyden omaavasta Quareshista tulee kristitty pastori.

Se, mistä en kirjassa pitänyt, oli tekstin ja kielen ylitunteellisuus ja -dramaattisuus. Mutta myönnän, että osittain reaktioni juontuu omasta elämän historiastani ja ehkä myös suomalaisuudesta: suomalainen ja vielä hämäläinen mies voi ja saakin olla tunneilmaisultaan asteen hillitympi kuin arabimies.

Suosittelen kirjaa erityisesti kaikille, joita kiinnostaa islamin ja kristinuskon välinen vuoropuhelu.

Ps. Nykyisin Nabeel Qureshi työskentelee kristillisessä Ravi Zacharias International Ministries -järjestössä. Viime syksynä häneltä ilmestyi uusi kirja No God but One: Allah or Jesus? Ja tänä keväänä teos "Totuus jihadista".

Sauli Mäkelä

Lukutuoli