Lokakuu 2017

Kirja: Reijo Arkkila: Kallis oppi-isä Martti Luther. Sley-Media Oy 2016.

Suomalaiset ja Suomen kirkko saisivat olla Suomen Luterilaiselle Evankeliumiyhdistykselle (SLEY) kiitollisempia kuin ovat osanneet olla jo vuosisadan mittaisesta uskonpuhdistukseen ja Lutheriin liittyvän kirjallisuuden julkaisemisesta suomen kielellä.

Luther julkaisi 95 teesiänsä 31.10. tasan 500 vuotta sitten. Menossa on reformaation merkkikuukausi. Nyt on yhden kiitoksen paikka. Sley-Media Oy on näet julkaissut pitkän linjan evankelisen vaikuttajan ja kirkkohistorioitsijan Reijo Arkkilan "pokkarin" Lutherista. Sen lukee kahdessa tunnissa. Jos liitteisiin, kirjallisuusluetteloon ja viitteisiin haluaa paneutua, voi varata tunnin lisää.

Kirjan ansio on napakkuus. Luvut ovat lyhyitä. Sisällysluettelo ohjaa nopeasti löytämään haluamansa yksityiskohdan Lutherin elämänvaiheista. Käsittelytapa on lähinnä historiallinen, elämäkerrallinen. Väliin Arkkila mahduttaa yhden kokoavan alaluvun Lutherin opinkäsityksistä. Sekin on typistetty, vain 12 sivun mittainen.

"Kallis oppi-isä" -ilmaus kirjan nimessä viittaakin enemmän evankelisten saarnaajien käyttämään Lutherin lempinimeen kuin kirjan opilliseen sisältöön. Pääluku Vanheneva Luther esittelee sitten reformaattorin - tunnetusti tylyjä - kannanottoja mm. juutalaisiin ja turkkilaisiin. Vanhuuden höperyyden piikkiinkö nämä voidaankin laittaa, kysyy lukija. Arkkilan evankelinen tausta näkyy paikoitellen hienovaraisesti kirjan riveillä, mutta erityisesti käytetyn kirjallisuuden valinnoissa. Kun kirjoittajan taustan tietää, se ei häiritse. Kirjan kuvat ovat mustavalkoisia ja osin heikkolaatuisia.

Kirjan takakannen teksti kertoo: "Tässä Luther-elämäkerrassa on näitä tapahtumia selvitetty tiiviisti ja tarkasti." Paikoitellen ehkä vähän liiankin tiiviisti. Näet suositellessani nyt tätä kirjaa lämpimästi laukaalaisille lukijoille reformaation juhlakuukauden lukemiseksi - eikä vain kolmen tunnin lukukokemukseksi, vaan hitaudella ja hartaudella ahmittavaksi - pahoittelen, että joitakin Arkkilan käyttämiä teologisia termejä saattaa jäädä häneltä avaamatta ja siten vieraiksi. Muutenhan kirja tuntuu olevan kokonaisuudessaan kirjoitettu, uskonpuhdistuksen periaatteitten mukaisesti, selkeällä ja kansantajuisella suomen kielellä. Ja tarkkuuskin on suhteellista. Älkää näet uskoko, että Lutherin ruumista vietiin Eislebenin Pyhän Andreaksen kirkkoon (16.2.) jo kaksi päivää ennen hänen kuolemaansa (18.2.1546), kuten sivuilla 96-97 annetaan ymmärtää. Mutta siis lukemaan, ja kiitollisena tohtori Lutherille, SLEY:lle ja tohtori Arkkilalle.

95 teesillä Martti-tohtori kävi vastustamaan aneita, siis pelkistetysti sanottuna sitä, että rahalla sai ostettua armoa. Lutherin teesit oli hyvä juttu. Rooman kirkko ei tietääkseni enää myy aneita. Mutta välit eivät ole eheät. Matkoilla katolisessa maailmassa ja ortodoksikirkoissa kotimaassa voin saada vain siunauksen, en ehtoollista. Hiljainen henkilökohtainen rukoushuokaukseni ja unelmani on jo kauan ollut, että ennen kuolemaani tämä asia korjaantuisi.

En tässä toivo niinkään itselleni pitkää ikää kuin asian ripeää ja tavoitteellista ekumeenista toimintaa ja pikaista maaliin pääsyä. Tässä katsannossa odotan taas, mitä tulee julki, kun nyt 30.10. siis merkkipäivän aattona näkyy Helsingin Henrikin (kat.) seurakunnan tiloissa olevan tärkeä hetki. Siellä piispat Simo Peura ja Teemu Sippo näkyvät esittelevän kaikelle kansalle uuden Luterilais-katolisen oppikeskusteluraportin ja luovuttavan sen sitten arkkipiispa Kari Mäkiselle. Raportin otsikko näkyy olevan: "Kasvavaa yhteyttä: julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta." Ehkä siis jotain unelmastanikin; onhan eukaristia suomeksi ehtoollinen. Aneita ei myydä, emmekä tarvitse. Yhteinen armonpöytä tarvitaan. Jospa...

Jukka Kuparinen

Lukutuoli