Marraskuu 2017

Kirja: Timo Junkkaala: Oikein väärin ymmärretty Luther. Perussanoma 2017.

Martti Lutherin elämästä ja aloittamastaan uudistavasta työstä on kulunut 500 vuotta. Kaikkien näiden vuosien jälkeenkin hänen nimensä elää vahvana. Hänen mukaansa on nimetty monenlaisia ilmiöitä ja asioita. Jos Luther eläisi nyt, hän tuskin jäisi sanattomaksi kommentoimaan niitä asioita, joita häneen - toisinaan virheellisestikin - liitetään. Hänen ääntään voimme kuitenkin kuulla niissä teksteissä, joita kirkkohistorian dosentti Timo Junkkaala käsittelee kirjassaan Oikein väärin ymmärretty Luther. Kokeneen teologin terävänäköisyydellä Junkkaala erittelee Lutheriin ja luterilaisuuteen liitettyjä väittämiä ja tuo niihin Lutherin omista teksteistä toisen näkökulman. Näkökulmat valottavat syvältä useita keskeisiä kysymyksiä ja myös sitä keskustelua, jota meidänkin aikanamme käydään - puolesta ja vastaan. Kirja tarkastelee varsin maanläheisiä ja arkisia asioita, mutta myös syvällisiä teologisia kysymyksiä, joissa näkemyserojen ymmärtäminen avautunee paremmin teologiaan enemmän syventyneille lukijoille.

Hyvin mielenkiintoista luettavaa olivat elämänkerralliset vaiheet, jotka johtivat ja ajoittuivat uskon puhdistumiseen. Luther oli promovoitu tohtoriksi jo vuonna 1512 - viisi vuotta ennen kuin hän julkaisi teesinsä aneista 1517. Tuolloinkin hän oli vielä "katolisen kirkon uskollinen poika". Vasta reilu vuosi tämän jälkeen armon ymmärtämisen prosessi kypsyi oivallukseen siitä, miten ihminen vanhurskautetaan. Armon syvenemisen prosessin kuvaus on riemastuttavaa luettavaa. Lainaukset Lutherin teksteistä ovat valaisevia ja niistä välittyy kokemuksellinen huima kontrasti nääntyneen kilvoittelijan ahdistuksen vaihtuessa autuaaseen levollisuuteen hänen oivaltaessaan, mitä yksin armosta vanhurskauttaminen tarkoittaa. Tuon oivalluksen jälkeen ei ollut enää paluuta vanhaan. Ero vallitsevaan teologiaan oli niin käänteentekevä, ettei siitä voinut tinkiä ja se loi sisäisen vaatimuksen ja rohkeuden puolustaa uusia näkemyksiä kuolemantuomionkin uhalla.

Mielenkiintoista oli myös lukea keskustelua, jota Pyhästä Hengestä ja armolahjoista käytiin tuolloin. Väite, ettei Luther olisi ymmärtänyt Pyhän Hengen työtä ja pyhitystä, kumoutuu. Kappaleessa tuodaan esille Lutherin näkemykset, jotka hylkäävät "sisäisen sanan, jonka ihminen voi kuulla sielun syvyydessä", mutta korostavat Pyhän Hengen työnä Kristuksen kirkastamista, ihmisen saattamista hänen yhteyteensä ja uskon syntymistä. Luther korosti sitä, että sanan perusteella saa ja tulee uskoa, että Pyhä Henki asuu uskovassa. Näin siitäkin huolimatta ja sen vuoksi, että "Pyhän Hengen saatuammekin olemme syntisiä, eikä kristityllä ja ulkonaisesti kunniallisella ihmisellä ole päältä katsoen suurtakaan eroa".

Lutherin - yhden pienen ihmisen - vaikutus kirkkohistoriaan oli suuri. Se jakoi kirkon, vaikka Kristus kehotti seuraajiaan pitämään yhtä todistukseksi muulle maailmalle. Viisisataa vuotta myöhemmin nähtiin tarpeelliseksi löytää yksimielisyys vanhurskauttamisen perusteista roomalaiskatolisen kirkon ja luterilaisten näkemysten välille. Tämä sinetöitiin vuonna 1999 allekirjoitetussa Yhteisessä julistuksessa vanhurskauttamisopista. Kirjassa kerrotaan, miten julistus on herättänyt paljon keskustelua eikä allekirjoituksista huolimatta ole saanut varauksetonta hyväksyntää. Kirja erittelee perusteita, joiden vuoksi ydinkysymyksissä todellista yksimielisyyttä ei koeta saavutetuiksi. Erojen ymmärtämistä edesauttaisi vahva teologinen päättelytaito. Itselleni oli paikoitellen huomattavan haastavaa yrittää ymmärtää mikä erottaa näkökulmat toisistaan.

Kirja on kattava ja kirjan rakenne on antoisa, koska se liikkuu nykyisen ja menneen välillä. Raikkaalla tavalla teksti peilaa meidän aikamme käsityksiä ja tuulettaa niitä ajatuksia, joihin itsekin on tottunut. Kirja porautuu ansaitsemattoman armon käsitteeseen ja valottaa sen lukuisia haastajia, joita se sai vastaansa silloin ja saa varmaan vieläkin. Kirja on hyvä oppikirja tai perusteos sellaiselle, joka haluaa tutustua Lutherin ajatteluun.

Seija Taskinen

Lukutuoli