Toukokuu 2017

Kirja: Minna Kettunen: Nepalin metsänneito Helena Payne. Suomen Lähetysseura 2016.

Kirja on mielenkiintoinen kertomus ruohonjuuritason lähetystyöstä ja Helena Paynen elämästä.

Helena Vesterinen (myöhemmin Payne) koki jo nuorena tyttönä lähetyskutsun. Hän oli Suomen Lähetysseuran palveluksessa vuosina 1992-1998. Helena oli kotoisin Suonenjoelta. Metsätalousinsinöörinä hänelle avautui työkenttä Nepaliin. Siellä tarvittiin henkilöä, joka opettaa nepalilaisille metsänistutusta.

Nepalissa ei ole luvallista julistaa kansalaisille suoraan kristinuskoa, mutta siitä voi kertoa kiinnostuneille, jos kysytään. Kristityn lähetystyöntekijän oma esimerkki ja elämä puhuu puolestaan. Nepalissa valtauskontoina ovat hindulaisuus ja buddhismi, mutta siellä toimii myös kristillinen kirkko. Jumalanpalveluksiin sai ottaa mukaansa paikallisia kiinnostuneita ja kristillisen kirkon jäsenmäärä onkin sittemmin kasvanut voimakkaasti.

Kirjassa kuvataan arjen elämää ja myös niitä vaikeuksia, kuten sairauksia, joita lähetit kohtaavat. Ystävyys paikallisiin tulee myös selkeästi esille. Helena on nöyrä toisten palvelija omassa tehtävässään. Ollessaan Nepalissa toisella työkaudellaan hän tapasi englantilaisen miehen, jonka kanssa he perustivat perheen, muuttivat Suomeen ja saivat kaksi lasta. Kirjan loppu on surullinen, sillä vaikka he olisivat voineet palata yhdessä koko perhe takaisin Nepaliin lähetystehtävään, Jumala päätti toisin. Helenan ja hänen puolisonsa työ oli tullut valmiiksi.

Kautta koko kirjan tekstiä elävöittävät Helenan päiväkirjamerkinnät. Hänen ajatuksensa tulevaisuuden lähetystyöstä olivat mielestäni miettimisen arvoisia. Entä jos lähetit olisivatkin suoraan jonkin seurakunnan palkkalistoilla ja seurakunnan lähetyspiirissä toimittaisiin aktiivisesti juuri tämän työntekijän hyväksi? Terveiset tulisivat internetin kautta heti perille ja olisivat ajantasaisia. Samoin käynnit kotimaassa antaisivat enemmän aikaa kuulumisten vaihtamiselle ja herättäisivät lisää lähetysinnostusta.

Helenan omin ajatuksin tekstilainaus: "Seurakuntalaiset voisivat rukoilla, että lähettejä löytyisi oman seurakunnan keskeltä. Jokainen kristitty on potentiaalinen lähetti! Lähetystyö on normaalia kristityn elämää, jota eletään vain vähän muualla." Varmaankin lähettejä edelleen löytyy. Jumala on sitoutunut siihen. Entä me itse?

Helenan sanoin: "Jokaiselle löytyy oma tapa osallistua, jos on halua ja intoa. Se voi olla taloudellista apua, esirukousta, kummilapsi, nimikkokohteista tulevien vierailijoiden majoitusta ja muonitusta, lähetysrenkaan hoitamista, yhteydenpitoa lähetteihin, pienten pakettien lähettämistä (esimerkiksi suomalaisia lehtiä ja kirjoja, äänitteitä oman seurakunnan jumalanpalveluksista ja ruisleipää - ne ilahduttavat lähettiä). Ystävänkammareihin voi mennä mukaan touhuamaan ja järjestämään lähetyslounaita, joilla tutustutaan kohdemaan ruokaan. Antaessaan saa puhtainta iloa, kun voi ilostuttaa ja yllättää toisen. Kun sytymme jollekin asialle, uutta rupeaa syntymään. Anna Jumalan sytyttää sinut lähetykselle!"

Eeva-Liisa Kovanen

Lukutuoli